Hesarin keskustelupalstalla on tullut taas vouhkattua. Hesari kertoi että öljyn etsinnän pelätään kuurouttavan kaloja Norjassa. Seismisten tutkimusten aiheuttamaa vaaraa kalojen kuulolle ehdittiin jo pitämään huuhaana, ja samaan syssyyn epäiltiin onko ihmisväestön kasvullakaan mitään tekemistä kalakantojen hupenemisen kanssa.
Mutta kyllä, kaloilla on kuulo joka voi vaurioitua, ja se taatusti aiheuttaa kipua ja kärsimystä. Ja koska siitä ei koidu taloudellisesti mitattavaa haittaa, tai koska kalojen kuulosta ei toisin sanoen ole taloudellista hyötyä, niin sehän on ihan yksi ja sama. Ei siitä sen enempää.
Ihmisväestön kasvun ja kalakantojen hupenemisen välistä suhdetta taas voi hieman pelkistettynä tarkastella siltä kannalta, että planeetan biomassa, orgaaninen aines, on jotakuinkin vakio. Ihmisten väkiluvun kasvaessa yhä suurempi osa tuosta rajallisesta biomassasta muuttuu ihmismuotoon, jonka seurauksena kaikkien muiden elämänmuotojen massa – niiden määrä ja moninaisuus – väistämättä vähenee. Sillä ei ole merkitystä onko kalastus pimeää vai tapahtuuko se päivänvalossa, kun saalis joka tapauksessa päätyy sivilisaation ammottavaan kitaan.
Jos kalastusluvat eivät riitä tyydyttämään kysyntää, niin markkinat luonnollisesti järjestävät kalat Raxin pizzoihin (“Syö niin paljon kuin haluat”) sitten luvattomin keinoin. “Rikollisjärjestöjä” syyttämällä, kuten tuossakin keskustelussa tehtiin, vain käännetään huomio pois todellisista kysymyksistä, kuten:
“Millainen tulevaisuus voi rajattoman kasvun ideologiaan perustuvilla ihmisyhteiskunnilla olla rajallisella planeetalla?”, tai
“Miten näiden yhteiskuntien tulevaisuuteen vaikuttaa tämä ideologia, jossa muut elämänmuodot nähdään vain ihmiselle alistettuina välineinä, eikä kaiken elollisen keskinäistä riippuvuutta tunnusteta?”
Eikä kyse ole välttämättä enää niinkään tulevaisuudesta, vaan tästä päivästä. Tässä taannoin Hesarikin uutisoi erään tutkijaryhmän näkemyksen, että maailman kalakanta uhkaa tyystin ehtyä vuoteen 2050 mennessä (Takku 3.11.2006).
Tämä samainen ideologia muuten kiistää mahdollisuuden purkaa tai syvällisesti muuttaa yhteiskunnan rakenteita kollektiivisen tai suoran toiminnan kautta. Se rajaa ainoaksi toiminnan mahdollisuudeksi toisistaan eristettyjen yksilöiden yksilölliset kulutus- ja äänestysvalinnat, tai sitten liittymisen poliittisen luokan eliittiin joko poliitikkona tai aktivistina. Sen sijaan että järjestäisimme sosiaaliset suhteet itse yhdessä aivan uuteen muotoon, rajana vain oma mielikuvituksemme, emme tämän ideologian/yhteiskunnan puitteissa voi muuta kuin jatkaa meille määrättyjen roolien näyttelemistä ja jättää elämämme muodon määrittelyn talouden ja politiikan managereille, poliittisen luokan eliitille.
Niinpä eräänkin viestin mukaan “Itse kukin meistä tällä pallolla voisi ajatella (en nyt syytä tästä vain jenkkejä), miten toimia ekologisesti ja säästää luontoa” – mutta itsestään selvää on, että tämä ajattelu ei murtaudu ulos sovinnaisen rajoista. Hallitusta ja sen politiikkaa saa toki kritisoida, mutta hallituksen tai poliittisen vallan tai liikenteen tai teollisen tuotannon olemassaoloa ei voi kyseenalaistaa. Tai niin meidän halutaan uskovan: sehän olisi “mahdotonta”, tuskin voisi tulla edes mieleen. Ehkä tällaisille ajatuksille ei kohta ole enää sanojakaan.
Alkuperäisestä aiheesta (öljyjahti) tuli mieleeni asia, joka on askarruttanut minua useasti. En nimittäin käsitä miten samaan aikaan
(1) nähdään valtavasti vaivaa jotta öljyn loppumista voitaisi siirtää vielä hieman tuonnemmas, siis tunnustetaan tyynesti että öljy kyllä tosiaankin on loppumassa, mutta kaikki poltettavissa oleva öljy tullaan joka tapauksessa polttamaan niin kauan kuin se on taloudellisesti mahdollista;
(2) tunnustetaan ilmastonmuutoksen oireet ja vaarat, ja radikaali öljyn käytön vähentämisen tarve; sekä
(3) rakennetaan yhä lisää moottoriteitä, toinen toistaan massiivisempia liittymiä…
Tällainen asioiden kokonaisuudesta irrottamisen akrobatia onnistunee vain poliitikan papistolta ja heihin vielä uskovilta…
3. joulukuu 2007 kello 0:39
Ei voi kuin yhtyä ihmettelyyn.
Pitäisi keksiä jokin transportaatiokeino, jolla ihmiset pystyisivät itsenäisesti matkustamaan paikasta A paikkaan B ilman, että se kuluttaa öljyä tai liian paljon sähköäkään. Valitettavasti ihmisten matkustamisen rajoittaminen ei tunnu olevan vaihtoehto poliitikoille.
Yksittäinen ihminen ei voi vaikuttaa tällaisiin asioihin, koska aina tietty osa ihmisistä ei jaksa nähdä vaivaa ajatella ja sama määrä resursseja kulutetaan, kun kysyntä laskee ja hinnat laskevat. Mikäli jokin asia ei ole kiellettyä, aina löytyy ihmisiä sitä tekemään ja monesti tietysti silloinkin, kun se on kiellettyä.
Toivottavasti postailet lisää mielenkiintoisia kirjoituksia!